maanantai 5. elokuuta 2013

Unelmointia ja todeksi tekemistä

Luen kirjaa, missä puhutaan kuinka unelmista tehdään todellisuutta. Ymmärrän kaiken oikein helposti, mutta tuntuu oudolta ajatus, että tietääkö muka kaikki unelmansa? Ja onko ihan tavallista, että unelmia on vain yksi? Itselläni ainakin on aika epäselvää, että mitä oikeastioikeasti haluaisinhaluaisin. Pikemminkin on niin, että maailmassa on valtavasti kiinnostavia asioita ja haluaisin tehdän kaikkia. Vaikka tiedän, että se ei onnistu. Yhden unelman toteuttaminen varmasti onnistuu lopulta kun on riittävän sisukas, mutta entä jos suuria unelmia on kolme, viisi tai kymmenen? Minusta tuntuu, että on tarpeen valita yksi, johon suuntaa kaiken energiansa. Mutta se onkin haastavaa, sillä jos valitsen tämän, en voikaan toteuttaa tuota ja jos valitsen tuon, täytyy unohtaa tuo kolmas jne.

Yeah, but first decide it...

Heräsin tänään neljältä erään unelman inspiroaatiossa ja aloin surffata nettiä läpi, että kuinka sitä voisi lähteä toteuttamaan. Sitten myöhemmin tänään sainkin kutsun erääseen aivan toiseen juttuun joka myöskin kiinnostaa. Ja just tällä hetkellä kiinnostaisi eniten tehdä vielä jotakin ihan muuta... On se elämä ihme paikka, mistähän sitä vielä itsensä löytää? :D

Unelmasta voi tehdä totta, ymmärrän sen. Pitäisi nyt sitten vain päättää mikä se unelma on ja toivoa, että se säilyisi riittävän kauan totetuakseen...

Jos tästä heräsi jotakin ajatusta, tai kenties olet itse miettinyt vastaavanlaisia, niin olisin kyllä hyvin utelias kuulemaan että mitä ja kuinka!


4 kommenttia:

  1. Mä olen usein miettinyt aika samanlaisia juttuja, sillä mullekaan ei ole koskaan ollut kovin selkeää, mistä todella unelmoin - tai siis onhan niitä pieniä unelmia paljonkin, mutta ei mitään yhtä kaikista suurinta :/ Tai siis on oikeastaan, mutta koska se liittyy ihmissuhteisiin, sitä ei noin vain voi päättää toteuttaa. Olisipa helppoa, jos tietäisi, mihin yhteen juttuun kaiken energiansa keskittäisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se... Keskittämällä energiansa saisi paljon tehokkaampaa tulosta. Mutta se vaatisi valintoja ja muiden vaihtoehtojen poistamista. Haastavaa! Onneksi elämä toisinaan auttaa valintojen teossa sulkemalla ja avaamalla ovia odottamattomalla tavalla.

      Poista
  2. Ihana blogi! Hyvä kirjoitus tämä. Itsekin olen pohdiskellut että onko unelmointi ja haaveilu liian hajanaista? Uskon itse ihmeisiin, niitä on lähes joka päivä elämässäni ja olen siitä kiitollinen. Unelmointini olen opetellut fokusoimaan ydintunteeseen. Mikä on sen unelmani takana kun saan sen. Näin tavoitan unelmani nopeammin, jos se on minulle tarkoitettu. Todeksi tekeminen on kaiketi sen unelman elämistä parhaillaan, eli kaikki on unelmaa mitä elämme :) Vai elämmekö unelmaelämää? Toisaalta ihminen tavoittelee aina uutta.. Tämä pisti miettimään - hyvällä tavalla ;)

    VastaaPoista