sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Siistiä. Sekä iloa, valoa ja rauhaa!


Iloa, valoa ja rauhaa!


Olin ajatellut kirjoittaa pelkän ylläolevan joulutoivotuksen, mutta sitten minulle tapahtui jo toisen kerran sellainen kummallinen ja hämmästyttävä juttu, josta jo ensimmäisen kerran jälkeen ajattelin kirjoittaa. Nyt juuri äsken se tapahtui jo toistamiseen, joten otsikkoon piti lisätä "Siistiä." :)

Kyllä, kuusessamme on myös pääsiäismunia! Miksi ei, onhan nekin hienoja? :)

Juttuhan on niin, että tavallaan tuohon asiaan liittyy monen mielikuvissa jotakin negatiivista, vähintäänkin että se on tosi ankeaa ja vain jotkut hurahtaneet sekopäät jaksavat sellaista. No, itse olen harrastanut sitä jo pidemmänkin aikaa ja omituista kyllä, pidän sitä oikein mielekkäänä harrastuksena! Nämä kaksi kummallista ja hämmästyttävää juttua tapahtuivat harrastaessai tätä salaperäistä juttua ;D Mutta paljastanpa nyt ensin tuon mukavan harrastukseni!



Se on hyvin yksinkertaista ja simppeliä touhua, hyvinkin edullista, ja tuo hyvän mielen. Siinä on jotain samaa kuin kalastuksessa, paitsi että saaliita ei heitetä takaisin. Parasta on, että oman kätensä jäljen näkee saman tien. Tämä on myös erinomaisen helppo keino luoda maailmaan kauneutta ja viihtyisyyttä. Harrastusvälineitä riittää, ne eivät todellakaan ole katoavaa luonnonvaraa (vaikka harrastajat samalla niin toivovatkin!). Lisäksi se myös hieman vetreyttää selkää, sillä siinä kumarrutaan välillä maahan asti.

Ehkä osasit arvata tai ehkä tämä tulee järkytyksenä, mutta nyt kerron mikä se on: se on roskien kerääminen! On oikeastaan itsellenikin mysteeri, miksi tykkään siitä. On vain jotekin todella mukavaa napata tuosta tien poskesta yksi karkkipaperi ja tupakka-aski ja nakata se viereiseen roskikseen. Vie minulta todella vähän energiaa, mutta samalla antaa minulle olon siitä, että olen tehnyt kulkureitistäni hitusen verran viihtyisämmän ja siistimmän. Tottakai tiedostan tosiasiat: roskat ei maailmasta lopu, enkä millään pysty keräämään kaikkia. No, sehän on tietysti harrastuksen jatkumisen kannalta ihan otollinenkin tilanne... ;)

No sitten nämä kaksi hämmästyttävää tapahtumaa, joista melkein väkisin tulee mieleen karman laki :). Molemmat tapahtuivat ihan samalla tavalla: kumarruin tuttuun tapaan nostamaan muutaman paperimyttyroskan laittaakseni ne viereiseen roskikseen ja huomasinkin, että maailmankaikkeus lahjoitti minulle viiden euron setelin! Kiitän nöyrästi ja ilolla!

No, siinä se oli. Nyt olen paljastanut tämän kummallisen harrastukseni ja hieman sivuuttanut karman lakiakin. Tarkennan vielä, että kerään roskia roskikseen ihan vain omasta ilosta, eli en pelastaakseni maailmaa (tosin mielestäni maailma on kyllä kauniimpi ilman tuota yhtä roskaa) tai ostaakseni hyvää karmaa (tosin mukavaa plussaahan sellainen on) tai muuta vastaavaa.



Oikein hyvää joulua kaikille ja muistakaa nauttia elämästä! <3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti